Entries by Wiebke Pandikow

Korutaiteilijoiden kertomaa -luentoilta 1.12

Korutaiteilijoiden kertomaa -luentoilta 1.12 Tervetuloa kuuntelemaan korutaiteilijoiden puheenvuoroja! He kertovat korujensa ideoinnista ja työstämisen vaiheista. Puheenvuoroissa korostuvat korujen tekijöiden henkilökohtaiset kertomukset korujen syntyyn tai käyttöön liittyvistä tunnerikkaista hetkistä. Saamme kuulla myös Koruverstas Klovalaisten puheenvuoron korujen tekemisen hyvinvointivaikutuksista. Illan puheenvuorojen pitäjät: Koruverstas Klova Mauno Honkanen Eija Mustonen Harri Syrjänen Korutaiteilijoiden kertomaa -illat ovat yksi Suomalainen koru […]

Korun päivä 10.10.

Korutaideyhdistys on nimennyt 10.10. valtakunnalliseksi Korun päiväksi. Vuonna 2016 Korun päivää juhlistetaan maanantaina. Päivään osallistuminen on helppoa. Kaiva laatikoista, rasioista ja kaapeista korusi esiin ja laita ne yllesi töihin toimistoon, kouluun, tai vaikkapa kävelylenkille. Ilahduta myös työkavereitasi, tuttaviasi ja itseäsi muistelemalla millaisia tarinoita koruihisi liittyy. Ota itsestäsi kuva ja jaa se Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä tunnisteella #koru ja #korunpäivä Ensimmäinen Korun päivä järjestettiin pohjoismaisen From […]

IMATRAN KASVATIT

Näyttely avoinna 20.10.-11.11.2017 Imatran taidemuseo Virastokatu 1, 55120 Imatra ma-pe 9-19, la 10-15, aattona (3.11.) 9-16 Jäsenistä mukana Jenni Sokura ja Nelli Tanner https://www.imatra.fi/ajankohtaista/imatran-kasvatit-2010-1111

PULA5

PULA5 on korunäyttely, jossa ihmisten tarpeettomat tavarat saavat uuden elämän ja arvon korujen muodossa. Näyttelyn tarkoitus on herättää ajatuksia kertakäyttöisestä kulutuskulttuurista sekä leikkiä ajatuksella, kuinka turhilta tuntuvien tavaroiden elinkaari voi parhaimmillaan jatkua. PULA5 näyttelyllä juhlistetaan trion Kirsi Manninen, Susanna Feuerbacher ja Fanni Ala-Uotila 5- vuotistaivalta. Kuvassa: Dew // riipus // 2017 // Kirsi Manninen kanerva, […]

Varo! elukoi liikkeel

Varo! Elukoi liikkeel -näyttely Galleria Jäniksessä 13.8.- 7.9. 2017 esittelee 17 korutaiteilijaa, jotka tulkitsevat eläinteemaa eri tavoin. Useat teokset käsittelevät ihmisen ja eläimen monitahoista suhdetta. Vaikka fakta sekoittuu fiktioon, ovat taiteilijoiden esiin nostamat ajatukset ekologiasta, kestävästä kehityksestä, eettisyydestä, oikeuksista, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta päivänpolttavia. Korutaiteen keskiössä on usein tekijän materiaalin tuntemus ja taito käsitellä sitä eli […]

INDEPENDENT Finland – Lithuania

JEWELLERY – KORUJA – SMYCKEN Monica Wickström – Anne Räisänen – Eglė Čėjauskaitė-Gintalė 3. – 18.6.2017 joka päivä 12:00 – 20:00 Galleria Colmio, Jokikatu 20, Sisäpiha, Vanha Porvoo Hirvenpaskat ja kyyneleet ovat Monica Wickstömin panostukset näyttelyyn Independent Galleria Colmiossa. Mitä tekemistä näillä on itsenäisyyden kanssa? Sekä Suomi, että Liettua viettävät 100vuotis itesenäisyyttään, Suomi tänä vuonna […]

Silviisii

Avajaiset 6.6. klo 19.00 Näyttely avoinna 7.-27.6.2017 ma-pe 10-16 la-su 11-15 Galleria Kaakaopapu Kehruuhuoneenkuja 8 53900 Lappeenranta Jäsenistä mukana Hanna Ryynänen

Venture

1.4.2017 18:00-22:00 Kalleria Kaarlenkatu 10, Helsinki // FIN // Venture on korutaidenäyttely, joka kertoo tarinaa muutoksesta, seikkailuista ja uteliaisuudesta. Näyttely on esillä 1.4-30.4.2017 galleria Kalleriassa Helsingissä. Seikkailu ei kuitenkaan pääty tähän, vaan jatkuu Geokätkeilyn merkeissä kesäkuussa. Tervetuloa mukaan löytöretkelle! // SWE // Venture är en smyckeskonstutställning som är en berättelse om förändring, äventyr och nyfikenhet. […]