Get Adobe Flash player

Ajankohtaista

NÄYTTELY ..dal silenzio


..dal silenzio
Marijke Studio
Padova, Italia
 

Janna Syvänoja, Julia Kunnap, Castello Hansen


VUODEN KORUTAITEILIJA


VUODEN KORUTAITEILIJA- PALKINTO MYÖNNETTIIN NELLI TANNERILLE


Vuoden korutaiteilija- palkinto myönnettiin vuonna 2012 aktiivisesta, taiteellisesti korkeatasoisesta ja kansainvälisestä toiminnasta korutaiteen saralla. Palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran ja tunnustus myönnettiin Imatralaiselle Nelli Tannerille.

Vuoden Korutaiteilija- julkistettiin Korutaideyhdistyksen vuosikokouksessa 25.3.2012. Valinnan teki yhdistyksen hallitus.

Muistoksi tästä tunnustuksesta Tanner sai Hanna Aavin suunnitteleman ja valmistaman kunniamerkin  ” No guts, no glory”

Nelli Tanner vaikuttaa monipuolisesti korutaiteen kentällä niin taiteilijana kuin kouluttajanakin. Tanner on toiminut rohkeasti poikkitaiteellisissa projekteissa, esimerkkinä Kiasmassa 2010-2011 Tannerin toteuttama  "Järjestetty juttu"-näyttelyn yhteisötaideteos. Hän on suunnitellut rakenteellisesti useita näyttely-kokonaisuuksia yhdessä Anna Rikkisen kanssa mm. Koru 3 Imatran taidemuseossa (2009) ja AITO Oulun taidemuseossa (2011).

Tällä hetkellä hänellä on yksityisnäyttely nimeltä "Lost days and left-over longing" Hollannissa galerie Rob Koudijs´ssa ja teoksia useissa ryhmänäyttelyissä. Nelli Tanner toimii Saimaan ammattikorkeakoulun kuvataiteen yksikön korutaiteen suuntautumisvaihtoehdon pääainetutorina ja ohjaa lisäksi kansainvälisiä työpajoja, seuraavana Argentiinassa.

Tanner myös kuratoi osana kolmehenkistä ryhmää Tuhkaa ja Timantteja- suomalaisen korutaiteen näyttelyn joka kiertää vuoden 2012 aikana Lappeenrannassa, Lahdessa ja Tukholmassa. Tanner on myös Korutaideyhdistyksen perustajajäsen ja toiminut sen hallituksessa vuosina 2005-2007.