YHDISTYKSEN HALLITUS JA TYÖNTEKIJÄ ESITTÄYTYVÄT, OSA 4: Sirja Knaapi

Olen Sirja Knaapi. Asun ja työskentelen Lappeenrannassa. Kodissamme asustaa minun ja mieheni lisäksi kaksi pikkuista lasta, jotka pitävät arkeni kiireisenä. Olen ollut korutaideyhdistyksen jäsenenä kymmenen vuotta ja rahastonhoitajana muutaman vuoden.

Rahastonhoitajana pidän kirjaa yhdistyksen menoista ja tuloista. Kerään ja arkistoin kuitit, sekä maksan kuukausittaiset vuokrat. Ajoittaisten työntekijöiden palkkojen maksaminen, sekä jäsenmaksujen kerääminen kuuluu minun tehtäviini.

Korutaideyhdistys pitää minut ajan tasalla alan tilanteista, tapahtumista ja näyttelyistä. Yhdistyksen kautta olen saanut tutustua moniin taiteilijoihin ja päässyt monenlaiseen toimintaan mukaan. Yhdistys tekee hienoa ja päättäväistä työtä korutaiteen kentän edistämiseksi.

Sirja