Saija Lehtonen
Olen Saija Lehtonen, työskentelen Nokialla ja Karstulassa. Työni on usein materiaalipohjaista. Ekologisuus, käsillä tekeminen ja materiaalien alkuperän tunteminen ovat minulle tärkeitä. Teen korujen lisäksi myös muuta taidetta sekä käsitöitä. Toimin asiantuntijatehtävissä, luennoin ja opetan, välitän tietojani ja taitojani mielelläni eteenpäin.
Keskeisimmät inspiraation lähteeni työhöni ovat luonto ja luonnonmateriaalit, ja olen työskennellyt näiden parissa parisenkymmentä vuotta. Teosteni materiaaleina ovat mm. kalansuomut, hirvenkarvat, -kynnet ja -luut, puu, sienipigmentit, mehiläisvaha ja nahka. Minua inspiroivat myös perinteiset, ekologiset käsityötaidot, joiden mukana siirtyy paljon syvää tietoa. Vanhat taidot tuovat ymmärrystä luonnon kiertokulusta ja kytkevät ihmisen kiinteäksi osaksi ympäristöään. Suhtaudun näihin taitoihin ja materiaaleihin intohimoisella kiinnostuksella.
Olen erityisen kiinnostunut arktisen alueen kulttuuriperinnöstä, ja olen saanut tutustua siihen matkoillani Siperiaan, Islantiin ja Norjaan. Pohdin teoksissani aikaa ja paikkaa maailmassa, ja peilaan näitä omaan kokemukseeni maailman ikiaikaisista rakenteista. Työni ovat olotiloja ja uudelleen nähtyä todellisuutta.
Töissäni on aistittavissa arktinen, luonnonläheinen henki. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi (YAMK) vuonna 2019 ja tekstiilimuotoilijaksi (AMK) vuonna 2006. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä eripuolilla Suomea ja osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 2005 lähtien. Teoksiani on ollut esillä mm. Craft in the Bay galleriassa Cardiffissa Englannissa (2019), Helsingissä galleria Forum Boxissa (2019), Suomen käsityön museossa (2021) ja Designmuseossa Helsingissä (2022). Teoksiani on Suomen valtion taideteostoimikunnan ja Karstulan kunnan kokoelmissa.
I am Saija Lehtonen, I work in Nokia and Karstula. My work is often material-based. Ecology, making things by hand and knowing the origin of materials are important to me. I make art, jewellery and handicrafts, also on commission. I work as an expert, lecture and teach, and I am happy to pass on my knowledge and skills.
My main sources of inspiration for my work are nature and natural materials, and I have been working with these for twenty years. The materials used in my work include fish scales, deer hair, nails and bones, wood, mushroom pigments, beeswax and leather. I am also inspired by traditional, ecological craftsmanship, which transfers a lot of deep knowledge. Ancient skills bring an understanding of the natural cycle and connect people to their environment. I have a passionate interest in these skills and materials.
I have a particular interest in the cultural heritage of the Arctic, which I have been able to explore on my travels to Siberia, Iceland and Norway. In my work I reflect on time and place in the world, and mirror these with my own experience of the ancient structures of the world. My works are states of being and a reality revisited. There is a palpable arctic, natural spirit in my work.
I graduated as a visual artist (YAMK) in 2019 and as a textile designer (AMK) in 2006. I have held solo exhibitions all over Finland and participated in group exhibitions since 2005. My work has been exhibited for example at Craft in the Bay gallery in Cardiff, England (2019), Forum Box gallery in Helsinki (2019), Finnish Museum of Crafts (2021) and Design Museum in Helsinki (2022).My works are in the collections of the Finnish State Art Collections and the Municipality of Karstula.