Nelli Tanner Tutkielma sinisestä villapaidasta

Nelli Tanner, Tutkielma sinisestä Villapaidasta

Korutaideyhdistys ry on korutaiteen ammattilaisten järjestö, joka on jo 20 vuoden ajan edistänyt tämän taiteenalan tunnettuutta sekä jäsentensä kansainvälistymistä ja ammatillista kehitystä. Jäsenlähtöisen järjestön toiminta on valtakunnallista ja kansainvälistä.

Lappeenrannassa vuonna 2005 perustettu yhdistys järjestää näyttelyitä, koulutusta, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia sekä tiedottaa alan tapahtumista.

Yhdistyksen toistuvia tapahtumia ovat kansainvälinen korutaiteen KORU-triennaali ja Teosmyynti keväisin Helsingin Kaapelitehtaalla. Yhdistys tekee yhteistyötä niin kansallisten kuin kansainvälistenkin taidemuseoiden, oppilaitosten ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Lisäksi yhdistys kerää korutaiteen kokoelmaa ja ylläpitää Etelä-Karjalan taiteilijaseuran kanssa Taidekeskus Idän galleriatiloja Lappeenrannassa. Vuonna 2019 Korutaideyhdistykselle myönnettiin muotoilun valtionpalkinto.

Yhdistykseen kuuluu n. 140 jäsentä.

KORUTAIDEYHDISTYS