Jäsennäyttely
Täky-Galleria
Satamatie 10, Lappeenranta
ma-pe 11-17
la-su 11-16
Korutaideyhdistyksen jäsenten teoksia nähdään jo kolmannen kerran järjestettävässä jäsennäyttelyssä Lappeenrannassa kesäkuussa. Näyttely on osa KORU8-tapahtumaa. Kotimaista taidekäsityötä ja muotoilua esittelevässä Täky-Galleriassa on esillä 27 taiteilijaa yhteensä 45 teoksella. Juryksi kutsuttiin alalla aktiivisesti toimivat kokeneet korutaiteilijat Elina Honkanen (Helsinki) ja Tiina Rajakallio (Lappeenranta). He kuvailevat kuratoimaansa kokonaisuutta seuraavasti:
“Näyttelyn teoksissa nousee esiin voimakas materiaalisuus sekä erilaisten kädentaitojen ja tekniikkojen hallinta ja arvostus. Koru näyttäytyy teosten kautta hyvin moniulotteisena ja merkityksellisenä esineenä. Monet teoksista kuvaavat henkilökohtaisia kokemuksia, jotka linkittyvät nykypäivään.
Joukosta nousi muutamia toistuvia teemoja ja juonteita, kuten luonto ja historia. Luonto ei näy ainoastaan romanttisena henkilökohtaisen inspiraation lähteenä, tai teosten materiaaleissa, vaan myös huolena maailman nykytilasta. Historia, muistot ja aika näkyvät niin aihepiirien nostalgisissa sävyissä, kuin materiaaleissa, jotka kantavat mukanaan jo elettyä elämää.”
Näyttely ajoittuu samalle viikolle kuin Korutaideyhdistyksen järjestämä kansainvälinen KORU8-triennaali, joka sisältää ammattitaiteilijoiden ohjaamia työpajoja, seminaarin sekä laajan korutaiteen näyttelyn, joka on esillä Suomen Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla 17.5.–1.12.2024.
Näyttelyä on tukenut Karjalan kulttuurirahasto.
Taiteilijat: Ami Avellán, Gina Bulgamin, Tiina Ehrukainen, Tiina Elovainio, Tuija Hietanen, Elli Hukka, Jussi Järvinen, Ritva Kara, Anu Kirkinen, Sirja Knaapi, H Kostiainen, Saija Lehtonen, Tytti Lindström, Anni Maajärvi, Minna Markkanen, Matti Mattsson, Maria Nuutinen, Wiebke Pandikow, Anu Peippo, Ari Pyörälä, Anna Rikkinen, Reet Salonen, Elias Sormanen, Marika Tiukkanen, Suvi Tupola, Terhi Tolvanen, Kaisa Vuorinen