Nayttelynavajaiskutsu, kuva jossa nakyy taustalla kaksi punk-henkista riipusta.

Punk!

NÄYTTELY

10.5.-7.9.2025
Avajaiset 10.5. klo 12-18.

Jäsenemme Mervi Kurvisen koruinstallaatio Krugovaya poruka on esillä Helsingin Punkmuseossa osana Punk! -näyttelyä.
Teos on poliittinen ja  käsittelee kulttuurien eroavaisuuksia, yksilön roolia ryhmässä sekä autoritaarisen hallinnon ja yksilön välistä jännitettä.  Se kritisoi Venäjän sotaa Ukrainassa tutkimalla Suomen ja Venäjän välisen sodan taakan siirtymistä sukupolvelta toiselle.  Lisäksi teos haastaa valtakulttuurin normeja pohtimalla, mitä pidämme arvokkaana ja mitä arvottomana.
Teos ammentaa punkin aktivismista ja  DIY -kulttuurista. Punk! -näyttely vuorostaan kertoo yleisölle, mitä punk Suomessa oikein on.

Punkmuseo
Jaakonkatu 3 (Graniittitalo), Helsinki

ti–pe 12-18, la–su 12-16

NÄYTTELY

6.5.–31.5. 

Jäsenemme Hanna Ryynäsen yksityisnäyttely.

Ihmisen ajaton tarve tietää ja ymmärtää on ajanut taiteilijan tarkastelemaan elämää ja inhimillisyyttä. Ryynäsen kolmiulotteiset ja tilalliset teokset tuovat näkyviksi uskomuksia ja maagista ajattelua, joilla jäsennämme maailmaa jossa elämme.

Täky Galleria
Satamatie 10, Linnoitus, Lappeenranta

ti–pe 11–17, la–su 11–15

Tervetuloa KORU8-tapahtumapäivään lauantaina 12.4., jossa pääset tutustumaan esillä olevaan kansainväliseen korutaiteen näyttelyyn erikoisopastuksella sekä osallistumaan korutyöpajaan.

KORU8-erikoisopastuksella klo 11.15 ja 16 Korutaideyhdistyksen toiminnanjohtaja Katri Kari kertoo, mitä korutaide on ja miten se voi Suomessa tällä hetkellä. Lisäksi opastuksen aikana tarkastellaan syvemmin metsäteemaisen KORU8-näyttelyn teoksia.

Taiteilijoille metsä on tila, jossa luovuus, uskomukset, metaforat ja eläminen kietoutuvat yhteen – metsä on Amsterdamin kaupunkiasunnon takapiha, jonka linnut tulevat pandemian aikana tutuiksi tai paikka, jota varten tulee suojautua tekemällä varusteet omista maagisista hiuksista. Opastus päättyy videoesitykseen, jossa japanilainen korutaiteilija Manami Aoki avaa taiteellista työskentelyään kammattavan puun parissa.

Opastuksen kesto on noin 45 min. Opastuskieli on suomi, mutta videolla puhe ja tekstitys ovat englanniksi.

Vanhasta uutta -korutyöpajassa klo 12–16 voit antaa uuden elämän sinulle rakkaalle jo rikki menneelle korulle. Tai olet ehkä perinyt korun, mutta sellaisenaan sinulla ei sille ole käyttöä. Korutyöpajassa saat mahdollisuuden koota korun itsellesi tähän päivään sopivaksi.

Helmiä, korukiviä, valmiita korvakorujen hopeakoukkuja ja nauhoja voi ostaa ohjaajalta. Joitain korun osasia pajassa voi käyttää maksutta.Tuo mukanasi kurssille omat korusi ja korun osat, joita haluat työstää.

Ilmoittaudu työpajaan Oulun taidemuseon verkkokaupassa

Pajaan mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittautuminen on auki 9.4. saakka. Jos paikkoja on vapaana tai niitä vapautuu päivän aikana, voit tulla mukaan paikan päällä.

Ohjaajana toimii Mia Maljojoki, joka on opettanut korutyöpajoja, luennoinut sekä järjestänyt soolonäyttelyitä ympäri maailmaa. Viimeiset 8 vuotta hän on syventynyt kundaliinijoogaan ja meditaatioon ja hakenut sieltä uutta näkökulmaa taiteelliseen työskentelyynsä.

Tapahtumapäivän ohjelma sisältyy taidemuseon pääsylipun hintaan: 7–10 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti, Kaikukortti ja kulttuurisetelit (Epassi, SmartumPay sekä Edenredin Virike-kortti) käyvät myös maksuvälineenä.

Kuvassa Josephine Wintherin teos sarjasta Forest I-V, 2022-23. Kuvaaja: Mika Friman.

Korutaideyhdistyksen vuosittainen Teosmyynti-näyttely Kaapelitehtaan Valssaamolla esittelee kiehtovan koonnin ajankohtaisia teoksia suomalaisen korutaiteen uranuurtajilta ja uusilta koruntekijöiltä. Korutaiteen monipuolisuus näyttäytyy teosten tekemisen lähtökohdissa, sisällöissä sekä materiaalien ja tekniikoiden kirjossa. Teosmyynnissä on mukana yli 200 teosta, muun muassa jättimäiset puuhelmet, uushopeasta vasaroitu esiliina, voikukanlehtipaperista tehty kaulakoru, värikkäitä lasisormuksia ja keraamisia puettavia objekteja.

Myynnissä on niin yksittäisiä uniikkikappaleita kuin piensarjoja. Ostaja saa ostamansa teoksen heti mukaansa.

Tänä vuonna teoksia on esillä 41 taiteilijalta:

Melitina Balabin, Gina Bulgamin, Tiina Elovainio, Tuija Hietanen, Elina Honkanen, Elli Hukka, Jaana Junkkaala, Jussi Järvinen, Lahja Kallinen, Heidi Kettunen, Maria Kiialainen, Viivi Kiiskinen, Anu Kirkinen, Sirja Knaapi, H Kostiainen, Helena Lehtinen, Saija Lehtonen, Alexandra Lindqvist, Tytti Lindström, Minna Markkanen, Eija Mustonen, Maria Nuutinen, Wiebke Pandikow, Kati Peltola, Ari Pyörälä, Inni Pärnänen, Kukka Rantanen, Meira Rauta, Soili Rautanen, Anna Rikkinen, Natalia Ruth, Laura Saarivuori-Eskola, Anne Saastamoinen, Reet Salonen, Mia Saporito, Olga Schulman, Jenni Sokura, Elias Sormanen, Leena Tuomanen, Tarja Tuupanen ja Tatu Vuorio.

Korutaideyhdistyksen Teosmyynti on avoinna yleisölle 8.–16.3.2025 maanantaista perjantaihin kello 12–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 11–17.

Avajaiset pe 7.3. Klo 17-19

Kaapelitehdas, Valssaamo
Kaapeliaukio 3, B-aula
00180 Helsinki

Valssaamoon pääsee esteettömästi B-portaan hissillä.

Teosmyynnin yhteydessä järjestetään myös Korutaideyhdistyksen, Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja MUU ry:n yhteinen Mistä tulet, mihin kuulut? -videotaiteen näytös keskiviikkona 12.3. klo 14 ja 17 Konttori-kahvilassa. Iltanäytöksen jälkeen on keskustelutilaisuus, jossa näytöksen taiteilijoita on kertomassa videoteoksistaan.

Vapaa pääsy.

Tervetuloa!

9.1.–1.2.2025

Vaaleanpunainen kakku! Lässähtänyt leivos, banaaninkuoret, likainen lautanen, lasillinen tekstiilimurskaa, karjalanpiirakoita, vähän strösseliä… Ooh, ja ripaus epätoivoa. Kaikki on pinkkiä ja sen lukuisia eri sävyjä. Pitkä juhlapöytä pursuaa teoksia – haalean vaaleanpunaisesta keramiikasta kirkuvan pinkkeihin tekstiiliteoksiin. Kokonaisuus yhdistelee erilaisia materiaaleja: löydettyjä, kierrätettyjä, poistettuja, maalattuja, muovailtua, ommeltua, toistettuja.
Kattaus on installaatio, joka kutsuu katsojan Viivi Kiiskisen vaaleanpunaiseen maailmaan. Elämä, taiteilijuus ja sen monet kerrokset hahmottuvat käsillä tekemisen, rönsyilyn ja herkkujen kautta – iloineen, suruineen ja kaikella siltä väliltä. Pinkki väri, joka on ollut keskeinen elementti Kiiskisen taiteellisella uralla, sitoo kokonaisuuden yhteen: se on lempeä, räikeä ja täynnä merkityksiä.
Kiiskinen leikkii ajatuksella kulttuurista luksuksena. Teos ei ole vain juhlallinen kattaus taiteelle – se on ironinen, jopa itseironinen tarkastelu taiteilijan ”luksuselämästä”, jossa käsitellään sekä kuvataiteilijoiden kokemuksia että henkilökohtaisia haasteita ja onnistumisia. Lauseet kuten “Valitettavasti teille ei myönnetty apurahaa” ja “…ei perustele päätöksiään”, jotka ovat kirjailtu pöytäliinaan, muistuttavat ammattitaiteilijan arjesta ja sen vastoinkäymisistä.
Onko Kattaus jonkinlainen taiteilijan omakuva vai päänsisäinen vaaleanpunainen maailma?

Kuka saa istua pöydän päähän?
Onko aihetta juhlaan?
Kenellä lauletaan?

Laitan pinkit lasit silmille.

Viivi Kiiskinen (s. 1990) on Ruokolahdelta kotoisin oleva kuvataiteilija (YAMK), joka valmistui LAB-ammattikorkeakoulusta vuonna 2024. Hänen teoksensa liikkuvat monenlaisissa materiaaleissa ja muodoissa – aina kierrätyksestä keramiikkaan, pehmeästä kovaan, koko huoneen valtaavista instaallaatioista pikkuruisiin objekteihin. Taiteessaan hän keskittyy käsillä tekemiseen ja arkisten materiaalien käyttöön. Pinkki on Kiiskisen taiteen punainen lanka – väri, joka kulkee teoksista toiseen ja luo yhteyksiä.

Kiiskinen on osallistunut useisiin näyttelyihin, muun muassa Imatran ja Lappeenrannan taidemuseoissa vuosina 2017, 2018, 2020, 2023 ja 2024 ja hänen teoksiaan on nähty monissa gallerioissa. Hän on myös toteuttanut muraaleja, purkutaidetta ja työskennellyt taiteen asiantuntijatehtävissä, kuin opetustehtävissä Etelä-Karjalan alueella.

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

22.8.–14.9.2024

Jussi Järvisen näyttelyssä ”Muut” ihmiset ja muut eläimet ovat tiiviisti yhteenkietoutuneita toisiinsa. Heidän vuorovaikutteiseen suhteeseensa liittyy ristiriitaisuutta: läsnä ovat yhtä aikaa niin hoiva kuin väkivalta. Näyttely lähestyy kumppanilajien suhteita esimerkiksi ruumiillisuuden, ruuan ja eläinteollisuuden kautta. Kriittisen tarkastelun kohteena ovat myös näihin kytkeytyvä valta ja normatiivisuudet, esimerkiksi sukupuolen näkökulmasta. Millaisia sukupuolittuneita merkityksiä annamme ruualle tai mitä tapahtuu, kun muunlajinen eläin häivytetään paloitellen hänet konkreettisesti ja kielellisesti ”herkulliseksi ruuaksi”?

Näyttelyssä kyseenalaistetaan ihmiskeskeisyys, joka asettaa ihmisen muiden eläinten, ja koko muun luonnon, yläpuolelle. Eläinteollisuuteen ja ruumiisiin kytkeytyviin normatiivisuuksiin liittyvän väkivallan lisäksi tekstiilistä, metallista ja soijavahasta valmistetuissa teoksissa yhdistyy hoivan ja utopioiden teemat esimerkiksi pehmeiden materiaalien ja muistomerkkeinä toimivien lihakoukkujen kautta. Näyttely leikittelee utopialla maailmasta, jossa suhde muihin ei perustu väkivallalle, vaan hoivalle ja huolenpidolle – utopialla toisenlaisesta todellisuudesta ilman ruumiiden väkivaltaista kontrollointia.

Jussi Järvinen (s. 1993) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee korutaiteen ja kuvanveiston parissa. Hän keskittyy tällä hetkellä työskentelyssään erityisesti monilajisuuteen ja ihmiskeskeisyyden kyseenalaistamiseen, sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen queer-näkökulmasta. Järvinen on valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Saimaan ammattikorkeakoulusta Imatralta, kuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta sekä humanististen tieteiden kandidaatiksi taidehistoriasta Helsingin yliopistosta.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

NÄYTTELY

Korutaideyhdistyksen jäsennäyttely

4.6.–30.6.2024

Avajaiset ke 5.6.2024 klo 18.

Täky-Galleria
Satamatie 10, Lappeenranta
ma-pe 11-17
la-su 11-16

Korutaideyhdistyksen jäsenten teoksia nähdään jo kolmannen kerran järjestettävässä
jäsennäyttelyssä Lappeenrannassa kesäkuussa. Näyttely on osa KORU8-tapahtumaa.
Kotimaista taidekäsityötä ja muotoilua esittelevässä Täky-Galleriassa on esillä 27 taiteilijaa
yhteensä 45 teoksella. Juryksi kutsuttiin alalla aktiivisesti toimivat kokeneet korutaiteilijat
Elina Honkanen (Helsinki) ja Tiina Rajakallio (Lappeenranta). He kuvailevat
kuratoimaansa kokonaisuutta seuraavasti:

Näyttelyn teoksissa nousee esiin voimakas materiaalisuus sekä erilaisten kädentaitojen ja
tekniikkojen hallinta ja arvostus. Koru näyttäytyy teosten kautta hyvin moniulotteisena ja
merkityksellisenä esineenä. Monet teoksista kuvaavat henkilökohtaisia kokemuksia, jotka
linkittyvät nykypäivään.

Joukosta nousi muutamia toistuvia teemoja ja juonteita, kuten luonto ja historia. Luonto ei
näy ainoastaan romanttisena henkilökohtaisen inspiraation lähteenä, tai teosten
materiaaleissa, vaan myös huolena maailman nykytilasta. Historia, muistot ja aika näkyvät
niin aihepiirien nostalgisissa sävyissä, kuin materiaaleissa, jotka kantavat mukanaan jo
elettyä elämää.

Näyttely ajoittuu samalle viikolle kuin Korutaideyhdistyksen järjestämä kansainvälinen
KORU8-triennaali, joka sisältää ammattitaiteilijoiden ohjaamia työpajoja, seminaarin sekä
laajan korutaiteen näyttelyn, joka on esillä Suomen Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla
17.5.–1.12.2024.

Näyttelyä on tukenut Karjalan kulttuurirahasto.

Taiteilijat: Ami Avellán, Gina Bulgamin, Tiina Ehrukainen, Tiina Elovainio, Tuija Hietanen,
Elli Hukka, Jussi Järvinen, Ritva Kara, Anu Kirkinen, Sirja Knaapi, H Kostiainen, Saija
Lehtonen, Tytti Lindström, Anni Maajärvi, Minna Markkanen, Matti Mattsson, Maria
Nuutinen, Wiebke Pandikow, Anu Peippo, Ari Pyörälä, Anna Rikkinen, Reet Salonen, Elias
Sormanen, Marika Tiukkanen, Suvi Tupola, Terhi Tolvanen, Kaisa Vuorinen

NÄYTTELY

Korutaideyhdistyksen Teosmyynti järjestetään jälleen Kaapelitehtaan Valssaamossa maaliskuussa. Vuosittaisessa myyntinäyttelyssä nähdään runsas kattaus tuoreita teoksia niin uusilta lahjakkuuksilta kuin kansainvälisestikin tunnetuilta korutaiteen uranuurtajilta. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu 42 taiteilijaa.

Korutaiteen kiinnostavuus syntyy sen vapaudesta. Esillä on runsaasti erilaisin tekniikoin ja materiaalein toteutettuja teoksia, niin yksittäisiä uniikkikappaleita kuin piensarjoja. Monipuolisuus ilmenee niin ikään teosten sisältöjen ja tekemisen lähtökohtien kautta. Pääasiallinen yhdistävä tekijä on kuitenkin teoksen suhde kehoon tai kehollisuuteen, mikä on korutaiteelle ominaista.

Myyntitapahtuma on merkittävä kotimaisen korutaiteen edistäjä, ja mm. valtion taideteostoimikunta tekee hankintoja kokoelmaansa vuosittain. Ostaja saa teoksen heti mukaansa.

Taiteilijat: Melitina Balabin, Gina Bulgamin, Tiina Elovainio, Tuija Hietanen, Elina Honkanen, Elli Hukka, Jaana Junkkaala, Jussi Järvinen, Viivi Kiiskinen, Anu Kirkinen, Sirja Knaapi, H Kostiainen, Mervi Kurvinen, Helena Lehtinen, Saija Lehtonen, Alexandra Lindqvist, Tytti Lindström, Eero Lintusaari, Anni Maajärvi, Eija Mustonen, Antti Nieminen, Maria Nuutinen, Sanna Nuutinen, Wiebke Pandikow, Anu Peippo, Kati Peltola, Jenna Puntala, Tarja Rantala, Meira Rauta, Saara Ruskola, Natalia Ruth, Reet Salonen, Elias Sormanen, Mari Syren, Harri Syrjänen, Nelli Tanner, Marika Tiukkanen, Kaisu Tullinen, Leena Tuomanen, Kaisa Vuorinen, Tatu Vuorio ja Mikaela Wassmund.

Korutaideyhdistyksen Teosmyynti on avoinna yleisölle 9.–17.3.2024 maanantaista perjantaihin kello 12–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 11–17.

Kaapelitehdas, Valssaamo

Kaapeliaukio 3, B-aula

00180 Helsinki

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoa esteettömyydestä:

https://www.kaapelitehdas.fi/esteettomyys

Taidekeskus Itä ja Taiteilijajärjestö MUU ry:n järjestävät MUU Gaala Itä -näytöksen lauantaina 17.2.2024 klo 16-18.

MUU Gaala on MUU ry:n vuodesta 2014 saakka järjestämä mediataiteen katselmus ja teosvälitystilaisuus. MUUn ja Taidekeskus Idän yhteistyön tuloksena tämä vuosittainen Gaala nähdään nyt yleisölle avoimena näytöksenä Lappeenrannassa. Tapahtumassa on videoteoksia 16 taiteilijalta / taiteilijaparilta vuosilta 2020–2023, mukana on myös lappeenrantalaislähtöinen Landys Roimola.

Mukana olevat taiteilijat:
Sami Ala | Annette Arlander | Risto-Pekka Blom | John Gayer | Lilli Haapala | Leena Kela | Juho Luukkainen | David Muth & Antti Tolvi | Arttu Nieminen | Sirpa Päivinen | quietSpeaker | Landys Roimola | Jarkko Räsänen | Alexander Salvesen & Walter Sallinen | Maarit Suomi-Väänänen | Juha Van Ingen

Gaalan ensi-ilta järjestettiin 18.10.2023 MUU Helsinki nykytaidekeskuksessa.

Taidekeskus Itä on galleria- ja taidelainaamotila Lappeenrannan keskustassa, jota ylläpitää Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ja Korutaideyhdistys.

NÄYTTELY

8.2.-2.3.2024

Riutta-tilassa nähdään kahden taiteilijan työpanos. Pirita Lautala kertoo teoksillaan tarinaa viitteellisin ja pelkistetyin elein. Teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät Lautalan teoksissa toistuvasti, eri tekniikoin toteutettuina. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne: jokin, joka väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn. Lautala hyödyntää teoksissaan käsityöläistaustasta kumpuavaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin.

Tiina Rajakallion töissä on nähtävissä ihmisiä, eläimiä ja kasveja elämänkaarensa eri vaiheissa. Rajakallio käsittelee arkisten kuvien kautta ja hiljaisten tarinoiden muodossa olemassaolomme peruskysymyksiä. Hän pohtii aiheita kuten elonkehä, ihmisyyden eri puolet, ajan kerrokset ja millaisen jäljen me jätämme ympäristöömme. Viime vuosina Rajakallio on käyttänyt töissään paljon intarsiatekniikkaa, pyrkien löytämään oman tapansa hyödyntää sitä koruteoksissa. Intarsialla tarkoitetaan perinteisesti huonekaluissa ja huonetilojen koristelussa käytettyä puuviilukoristelua, jossa on eri puulajien väritystä ja kuviointia hyödyntäen muodostettu mosaiikkimainen kuva. Viilutöiden oheen on syntynyt myös virkattuja ja puusta veistettyjä teoksia.



Näyttely on avoinna: ti-pe 11-17, la 11-14, Taidekeskus Itä, Valtakatu 66, Lappeenranta
Taidekeskus Itä on galleria- ja taidelainaamotila Lappeenrannan keskustassa, jota ylläpitää
Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ja Korutaideyhdistys.
www.taidekeskus-ita.fi

Jäsenistä mukana: Tiina Rajakallio